perjantai 5. heinäkuuta 2013

Peppermint Creative CT: metallilautanen (hybridskräppäys)

Kesälomalla on tullut reissuttua paljon ja tämä olikin ensimmäinen päivä tämän kolmen viikon aikana, jonka olin käytännöllisesti katsottuna tekemättä mitään merkittävää :). Mutta kerkesinpä sitten tekemään yhden CT-työn Peppermint Creativelle. Kävin tällä viikolla siskoni luona kylässä Kuhmoisissa ja samalla reissulla kävin myös paikallisella kirppiksellä josta tämä lautanen lähti ihan ilmaiseksi! Lautasen  halkaisija on noin 20 cm. Tykkään näistä lautasista ja pidänkin näitä yleensä paksujen kynttilöiden alustoina. Sitten ei muuta kuin puhdistus lautaseen ja kuivaus. Päälle sipaisin gessoa jota vielä hankasin sieltä täältä, että sain patinan näköä. Lautanenhan muuttuu pikku hiljaa taas tummemmaksi niistä kohdista joissa metalli jää näkyviin, mutta se ei haittaa mitään.. päinvastoin :).

Peppermint Creative julkaisi ihanan värisen Summer Sparklers -kitin Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän kunniaksi. No, mullahan ei siihen aiheeseen ole paljon annettavaa :), joten otin elementit jotka kävivät tämän kuvan kanssa. Keskuskuvan digiskräppäsin valmiiksi ympyrän muotoon ja 6 tuuman kokoon. Värimaailmasta tykkään tosi paljon kun se on sellainen vanhahtava ja värit eivät ole "puhtaat" punainen ja sininen vaan enemmänkin sellaiset vaaleanpunaiset ja lilat. Sen jälkeen liimasin kukat ja timanttiokset ja kukkiin laitoin vielä vähän gessoa sinne tänne.. Helppo ja nopea tehdä. Olisko kaikkinensa mennyt pari tuntia.

Translation: I´ve made this digiLO to a tin plate. Just little bit gesso here and there and then little bit flowers and diamond branches and voilá! It took only about two hours to make this scrapbooking layout and frame. I used Peppermint Creative´s new Summer Sparklers kit. I love the colors! It has kind of vintage feeling and though I don´t have anything to go with the theme it was made for I can use it to many different kind of themes. Plate size is about 8" and LO size is 6". 






4 kommenttia: