tiistai 7. tammikuuta 2014

MOC 2014 #1-6

Joulukuussa katselin aikani Facessa The LilyPadin mainostusta Month of Challengesta ja mietin, että pystyisinkö tekemään 31 leiskaa 31:n päivän aikana?? tuntui aika hurjalta kun miettii, että koko viime vuoden saldo oli 38 leiskaa :). Olin kuitenkin harkinnut Project Lifen aloittamista diginä (vuonna 2011 tein hybridinä vuoden). Koko vuoden urakkaa ajattelin osittain innostuneesti, mutta toisaalta muistan edelliskerrasta, että aikamoinen projekti se loppujen lopuksi oli :), joten ajattelin tämän haasteen olevan juuri sopivan lyhyt ja intensiivinen.

Haasteet alkoivat heti ensimmäinen päivä ja tähän asti olen ainakin tykännyt tehdä leiskoja! Olen jopa innolla odottanut päivähaasteiden julkaisua ja illalla sitten lapsiperheen iltarutiinien jälkeen olen siirtynyt koneen ääreen tekemään leiskaa. Leiskat on syntynyt nopsaan eli olen koittanut 1-2 tuntia maksimissaan käyttää sivuun.. jotkut on syntynyt puolessa tunnissakin :). Uusia tekniikoitakin on tullut kivasti käytettyä ja mietinkin, että tekisin itselleni sellaisen tekniikka kansion josta sitten olisi helppo hakea ohjeet kuhunkin tekniikkaan.

Halvaksihan tämä ei tule... koska sivut pitää olla tehty 75%:sesti Lilypadin tuotteilla niin minun on täytynyt ostaa muutamia kittejä, koska oma varasto on heidän tuotteiden osalta heikohko. Tai sitten se on vaan tekosyy :). Hyvänä puolena pidän sitä, että designerit tarjoavat hyviä alennuksia samaan aikaan ja varsinkin kitteihin jotka sopivat ko. päivän haasteen teemaan!

Kiva ollut myös nähdä, että Omuli ja Kiala ovat mukana. Onko siellä muita suomalaisia?

Tässä omat ensimmäisen viikon työni:

MOC #1: Blind scrap (ohjeessa annettiin tietyt elementit mitkä täytyy olla)

Oma sivuni: Here we Come!
Used kit: One Little Bird - Going Places



MOC #2:  Art Journal

Oma sivuni: Imagine This
Used kit: Lynne-Marie & Pink Reptile Desings - Boho Bliss



MOC #3:  Brush Work Across Layers (tekniikka). Tekniikka jossa kuvan päälle tulevat roiskeet yms. ns. katkeavat kuten oikeasti paperilla.

Oma sivuni: The Näsäviisaat(ko?)
Used kit: One Litlle Bird - Going Places, Just Aimee - January Storyteller Kit, Font: American Typewriter - Dafont


MOC #4: Double Page / tuplaleiska

Oma sivuni: Enjoy the Simple Things
Used kit: Just Aimee - January Storyteller Kit



MOC #5: Book Cover (inspiration lähteenä tuli käyttää jonkun kirjan kantta).

Oma sivuni: Monopolin lumoissa
Used kit: One Little Bird - Going Places

Tässä kirjan kansi josta tein oman leiskan:


Ja tässä sitten oma leiskani:




MOC #6: Free style - Clustered (aihe vapaa, mutta sivusta täytyy löytyä ns. rykelmä koristeita).

Oma sivuni: Weekend Festival 2013
Used kit: 

Little Butterfly Wings - Mess it up! Vol. 1
Little Butterfly Wings - My Journey
Pink Reptile Designs - Hello Austin
Lynne-Marie & Pink Reptile Designs - Boho Bliss
Fonts: Dafont


Haaste jatkukoon :)












1 kommentti:

  1. Wau, upeita!
    kuulostaa kyllä hurjalle tuo tahti, hienoa, että olet jaksanut tehdä:)

    VastaaPoista